Miten trauma näkyy koulussa

Oppilas tai opiskelija on keskittymätön tai ei muista asioita.

Joskus koulutyössä tarvittavat resurssit saattavat kulua ahdistavien muistojen torjumiseen, jolloin keskittymiskyky heikkenee ja oppiminen vaikeutuu. Keskittymiskyky saattaa myös heikentyä traumatisoitumisesta johtuvien univaikeuksien vuoksi.

Traumatisoivat kokemukset aiheuttavat vireystilan vaihteluita. Traumatisoituneen oppilaan vireystila voi olla kohonnut, jolloin oppilas on valppaana ja varuillaan, eikä oppimiseen jää energiaa. Tämä voi näkyä luokassa keskittymisen vaikeutena, ylivilkkautena, kiihtymisenä ja levottomuutena. Oppilas voi olla opetuksen aikana omissa ajatuksissaan, vetäytyvä ja tarkkaamaton, jolloin voi olla kyse alivirittyneisyydestä. Tärkeää olisi, että lapsi tai nuori työskentelee oppimisen kannalta optimaalisella vireystasolla ja opetustilanteessa tähän tulisi kiinnittää huomiota. Oppimistilanteessa voidaan tarvita esimerkiksi lepotaukoja, jaloittelemista tai rentoutusharjoituksia, jotta oppimisen kannalta hyvään vireystilaan palaaminen mahdollistuu.

 Oppilaalla tai opiskelijalla on toistuvia riitoja luokkakavereiden kanssa.

Sanoilla, ilmeillä, äänensävyillä ja liikkeillä voi olla traumatisoituneelle lapselle ja nuorelle hyvin erilainen merkitys kuin muille.  Traumatisoitunut lapsi ja nuori kokee aiempien kokemustensa perusteella turvalliset tilanteet herkästi uhkaavina. Hylätyksi ja kaltoin kohdelluksi tulemisen pelko aktivoituvat helposti. Ystävyyssuhteiden solmiminen ja ylläpitäminen luokassa voi olla haastavaa, jos luokassa on useita traumatisoituneita oppilaita. Traumatisoituneiden lasten ja nuorten voimavarat kuluvat omiin psyykkisiin prosesseihin ja tämä voi vähentää ystävystymiseen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen tarvittavia voimavaroja. Lasten ja nuorten välisissä suhteissa voivat vaikuttaa myös aikaisemman kotimaan tai etnisten ryhmien väliset jännitteet.

Lapset tarvitsevat aikuisen vahvaa tukea, jotta välttyisivät ristiriidoilta kaveriporukoissa. Vapaat, ohjaamattomat tilanteet ovat lapselle usein pelottavia. Vaarana on myös, että lapsi tai nuori jää ryhmän ulkopuolelle tai tulee kiusatuksi.

Riitoja on hyvä lähteä selvittämään, kuten mitä tahansa koulussa tapahtuvia konflikteja, ja ottaa ne puheeksi lapsen tai nuoren sekä vanhempien kanssa. Useimmat pakolaistaustaiset lapset ja nuoret pärjäävät ryhmässä hyvin, kun he ymmärtävät riittävästi kieltä, heille asetetut tavoitteet ovat oikealla tasolla ja he saavat kannustusta ja positiivista palautetta.

Oppilas tai opiskelija käy toistuvasti terveydenhoitajalla päänsärkyjen ja vatsakivun vuoksi.

Traumatisoituminen näkyy usein erilaisina kipuina ja särkyinä. Terveydenhoitajan on otettava lapsen tai nuoren esiin tuomat asiat vakavasti ja lapselle tai nuorelle on välitettävä tunne, että hänen kokemustaan kunnioitetaan. Tutkimuksilla on hyvä sulkea pois päänsärkyä ja vatsakipuja aiheuttavat syyt. Jos selviää, ettei kivuille ole somaattista selitystä, voi lapsen tai nuoren kanssa ottaa puheeksi, että joskus vaikeat kokemukset tai hankala elämäntilanne aiheuttavat epämääräisiä kipuja ja särkyjä.  Yhdessä lapsen tai nuoren kanssa voidaan pohtia, olisiko tästä kyse.

Usein juuri somaattisten oireiden esiin tuominen on helpompaa kuin psyykkisten oireiden. Joissakin kulttuureissa mielenterveysongelmat ovat hyvin häpeällisiä. Ajatellaan, että ne eivät koskaan katoa ja että mielenterveysongelmista kärsivään ihmiseen ei koskaan voi luottaa.

Mitä voin tehdä, kun oppilaan asiat alkavat pyöriä päässäni, tulevat uniin ja väsyttävät minua henkisesti?

Traumatisoituneiden lasten ja nuorten kanssa työskentelevien työntekijöiden ja työyhteisöjen tulisi huomioida mahdollisuus ns. traumaattiselle stressille altistumiseen. Työntekijä saattaa huomata itsessään kielteisiä ilmiöitä, kuten persoonallisuuden muuttumista, ahdistuneisuutta, riitaisuutta, surureaktioita, masentuneisuutta ja työsuoritusten heikentymistä. Kun lapsen tai nuoren asiat tulevat ajatuksiin työajan ulkopuolella tai työ alkaa kuormittaa henkisesti, on hyvä keskustella tilanteesta esimiehen tai työterveyshuollon työntekijän kanssa.

Työssä uupumista ja traumaattista stressiä voi ehkäistä realistisella työmäärällä ja työn jakamisella sekä uudelleen järjestelyillä, työyhteisön tuella, työtovereiden kanssa keskustelulla sekä työnohjauksella. On tärkeää, että työyhteisössä jokainen ammattilainen tietää mitä omaan rooliin ja työnkuvaan kuuluu ja tunnistaa myös oman ammatin rajat. Vapaa-ajalla tulisi tehdä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja tuottavat mielihyvää ja nautintoa.